sivuston ylläpidosta

Mun nimi on Tomas Piippola, yleiseksi kutsumanimekseni on jostain jäänyt Tumppi. Asustelen Tuusulan Kellokoskella, siinä sairaalan vieressä.

Itse innostuin haulikko ammunnasta joskus 2003 kun silloinen tyttöystäväni, joka harrasti ammuntaa, vei minut SSG:n haulikkoradalle Sipooseen. Siitä lähtien olen ollut “koukussa” tähän urheiluun. Sittemmin suoritin metsästyskortin ja hankin ensimmäisen haulikkoni.

Sporting-lajit oli minulle jostain syystä selvä valinta. Jo silloin oli tarkoituksena alkaa harrastamaan metsästystä ja laji sopi hienosti aseen varman käsittelyn ja metsästystilanteita vastaavien tilanteiden harjoitteluun.

Alkuun kun innostus oli kova tuli myös ammuttua paljon. Hieman myöhemmin tuli kuvaan perheen perustaminen, lasten kasvattaminen ja toisetkin harrastkset vei aikaa. Haulikkoammunta pysyi kuitenkin jollain tavalla kokoajan mukana ja vuosittain tuli käytyä aina muutamissa kilpailuissa mukana vaikka tiesin, ettei menestykseen ollut mahdollisuuksia tai edes edellytyksiä.

Seuratoiminnassa olen ollut mukana vuodesta -04, silloin minut valittiin SSG:n haulikkojaostoon mukaan ja aloin olemaan mukana seuran kilpailuiden järjestämisessä. Olin kilpailuissa aluksi talkoolaisena kantamassa heittimiä ja vetämässä johtoja heittimille. Myöhemmin järjestelemässä kirjallisia asioita ja lopulta kilpailun johtajana.

Suomen ampumaurheiluliiton haulikkojaoston jäseneksi minut pyydettiin vuonna 2010 ja tehtävään suostuin lopulta 2012. SAL:ssa edustan sporting lajien harrastajia ja pyrin sitä kautta edistämään lajimme näkyvyyttä mediassa sekä toimin yhdyshenkilönä Sportingin ja Compak Sportingin kattojärjestöön Fitasc:iin (F.I.T.A.S.C).

Virstan pylväitä ja mukana oloa: olen haulikon ylituomari, SAL:n haulikkojaoston varapuheenjohtaja, haulikkotuomari kouluttaja ja SSG:n haulikkojaoston jäsen.