Sporting-lajien maajokkueleirit jatkuivat pitkän tauon jälkeen

 

Sportingin maajoukkuejunnut leireili 13.-14.6.2020 Oulun Ruutikankaalla. Vuorossa oli päävalmenta Anti Järvelaidin johdolla ammunta harjoitteita ja kilpailuun valmistautumista. Nuoria oli mukana yhteensä 6 ja ohjaamassa oli lisäksi maajoukkueen valmennuksesta vastaava Johanna Huotari. Kiitos Ruutikankaan Ampumaurheilukeskukselle leirin mahdollistavista loistavista puitteista ja kiekoista sekä Mäntän Seudun Ampujat / Nordis järjestämästään kilpailusta nuorten hyväksi joka mahdollisti leirille patruunat.

Tumppi & Jossu

Sporting junnujen leiri kuortane 2020

Sportingin maajoukkuejunnut leireili Kuortaneen Olympic Training Centerissä 8.-9.2.2020., tällä kertaa vuorossa oli ravinto valmennusta aina joka päiväisestä ruokailusta kilpailutilanteisiin asti sekä psyykkistä valmennusta itsensä ohjaamisesta ja omien tuntemusten tunnistamisesta. Leiri oli jatkoa Kisakalliossa 25.-26.1.20 järjestetylle issf-lajien fysiikkaleirille jossa saimme olla mukana. Tällä kertaa meillä oli mahdollisuus kutsua issf:n lajeja mukaan ja ryhmästä kasaantuikin mukava kombo trap ja sporting ampujia. Nuoria oli mukana yhteensä 12 ja ohjaamassa oli kuortaneen kouluttajien lisäksi kolme lajivalmentajaa. Iso kiitos Kisakalliolle sekä Kuortaneelle osaavista kouluttajista ja hienoista puitteista leireille.


Tumppi & Jossu & Maija


Fysiikkaleiri, kisakallio 24.-26.1.2020

Sportingin nuorten maajoukkue ampujat osallistui kisakalliossa SAL:n järjestämään fysiikkaleiriin ja kuntotesteihin. Leiri alkoi perjantaina, osalla nuorista lähdettiin heti liikkeelle kuntotestuksella ja liikkuvuuden mittamisella. Leirin aikana käydään läpi urheilijan fyysistä valmentautumista luennoilla ja käytännön harjoitteilla. Tähän leiritykseen osallistuttiin yhteistyössä ISSF:n lajien tehoryhmien kanssa. Aikaisemmin Sportingjunnuilla ei ole ollut vastaavia leirityksiä. Toinen leiri järjestetään Kuoraneella ja aiheilla urheilijan ravinto ja mentaalinen valmentutuminen.

Jossu & Tumppi

Grande Finale 2019

Päivän avaus by Anne Lantee.

Anne puhui ensi vuoden 2020 suunnitelmista. Näkyvyyden parantamista netti striimauksen ja ylen kanssa. Kilpailu ja tilastopalvelun käyttöönotto tammikuussa 2020, mm. ranking olisi tarkoitus saada tuonne.

Kari Sankala avasi lajiparlamentin haulikon osalta.

Osallistuminen on (valitettavasti) vähäistä tänä vuonnakin. Vain noin 20 asiasta kiinnostunutta.

Haulikkojaoston erovuoroiset ja uusien valinnat

Kari Sankala PJ – jatkaa

Päivi Könönen – ei jatka, uusi Maija Hoppu

Ismo Soukola – ei jatka, uusi Tero Kallioinen

Jani Hotanen – jatkaa

Esa Heinonen – jatkaa

Kilpailu maksut päätettiin pitää edellisvuoden tasolla.

Sporting lajien valmennusvastaava Johanna Huotari kertoi kuluneesta sekä tulevasta kaudesta. Esitys löytyy tältä sivulta myöhemmin. SPORTING_2019-2020_parlamentti_esitys.

Trapin maajoukkue valinnat:

SM kisojen järjestäjät valittu oheisen listan mukaan. Joitain muutoksia voi vielä tulla.

SM ESP OulA 23.-24.5.2020

SM Compak IA 27.-28.6.2020

SM Sporting SSG 8.-9.8.2020

Muita sporting kisoja ei vielä ole haettu. Henkilökohtaisesti toivon hakemuksia ja päätöksiä seuroilta nopeasti, että saataisiin ranking järjestelmä rakennettua vuodelle 2020. Vuoden vaihteen jälkeen haettuja kisoja ei hyväksytä rankingiin.

Sporting lajien “edustusjoukkue” grandessa.

Per-Ole Lindell kertoi trapin ja skeetin maajoukkue valinnoista ja kriteereistä.

Kari Sankala puhui kilpailun järjestämisestä. Pdf sal kilpailunjarjestaminen

Kurt Sjöblom piti luennon TA:n toiminnasta sekä raportoinnista. Pdf tästä myöhemmin…

Haulikon tuomarikurssi SSG:llä

I ja II luokan tuomarikurssi 28.4.2019 alkaen klo 10:00. Kurssin vetäjänä allekirjoittanut ja toivon ilmoittautumisia ssg:n sivujen kautta.

Ilmoitus myös liiton sivuilla

Tervetuloa mukaan.

Tumppi

Aika: 28.4.2019, klo 10:00->
Paikka: SSG, Ampumaradantie 105, Sipoo

Suomen Ampumaurheiluliiton haulikkojaosto järjestää haulikkolajien I- ja II-luokan tuomarikurssin Sipoossa sunnuntaina 28.4.2019 klo 10:00 alkaen yllä mainitussa osoitteessa. 

Kurssilla käsitellään Kilpailutoiminnan yleissäännöt ja ohjeet, Haulikkolajien säännöt sekä Sportinginlajien säännöt.

Kurssille osallistuvalla tulee olla mainitut sääntökirjat tai sääntökirjojen nettiversiot.

Sääntökirjoja voi tilata Suomen Ampumaurheiluliiton toimistolta Kirsi
Kankaanmäeltä.  0400 930 527 tai sähköpostilla kirsi.kankaanmaki@ampumaurheiluliitto.fi

Nettiversiot löytyy: https://www.ampumaurheiluliitto.fi/liitto/kilpailutoiminta/saannot/

Kurssille ilmoittautuminen 25.4.2019 mennessä osoitteessa http://www.ssg-shooting.fi/haulikko/tuomarikurssit/

tiedustelut: Tomas Piippola, tumppi(at)sportingshooting.fi,  0400 751 166

Tervetuloa!

Suomen Ampumaurheiluliiton haulikkojaosto

Grande finale 2018

Tänä vuonna Grande jää omalta osalta vähän vähemmälle. Lauantain avasi toiminnan johtaja Anne Lantee. Lisää liiton sivuilta.

Lajiparlamentti alkoi jäsen valinnoilla, erovuorossa oli Juha Kytömaa, Tomas Piippola ja Marja Maunula sekä urheilija jäsenet Johanna Huotari ja Timo Laitinen.

Kokouksen päätös, uutena sporting lajiedustajana aloittaa Risto Virtanen Torsa:sta. Tomas Piippola jatkaa jäsenenä sekä Johanna Huotari ja Timo Laitinen jatkaa urheilija jäseninä. Urheilija jäsenet urheilijat valitsivat omassa kokouksessaan.

Valmentajat kertoivat kauden -18 menestyksestä eri lajeissa sekä tulevista valmennus ryhmien valinnoista. Valinnat olivat vielä kesken suurilta osin joten odotellaan virallisia julkaisuja.

Curt Sjöblom esitteli SAL 100 vuotta juhla kilpailun järjestelyistä ja sen etenemisestä. Juhla kisan järjestää SAL:n kanssa yhteistyössä Lahden Ampuma Seura LAS. Kisa kuuluu Maailman Cup:in, lajeina kisassa on skeet ja trap. Kisa järjestelyt on hyvässä vaiheessa mutta ratatuomareista on vielä pulaa varsinkin skeet puolella. Jos innostuit niin ratatuomari kurssille voi ilmoittautua liiton sivujen kautta 15.11.18 mennessä. Kurssi järjestetään 15.-16.12.2018 Lahdessa.

Kilpailukalenteri 2018

Ohessa jo SAL haulikkojaostossa vahvistetut kilpailut sporting-lajeissa:

Browning Enghlish Sporting Cup 2018:

  • 07.04. SSG Sibbo Skyttegille, Sipoo 
  • 08.04. HyMa Hyvinkään Metsästysampujat 
  • 14.04. MKMS Mäntsälän Kennel- ja Metsästysseura 
  • 12.05. YMS Ylistaron Metsästysseura 
  • 13.05. JSF Jakobstads Skytteförening, Pietarsaari 
  • 26.05. SA Satakunnan Ampujat + Cup-finaali!

Sporting-lajien kisat

  • Compak 200, JSF, Pietarsaari, 21.-22.4.2018
  • Hevonpää ESP, SaSa, Salo, 21.7.2018
  • Finlandia Open Compak, SSG, Sipoo, 18.-19.8.2018
  • Pollari ESP 140 k Ranking:  01.09.2018

Sporting-lajien SM kisat

  • SM Compak  16.-17.6. JSF
  • SM Fitasc Sporting 7.-8.7. SA
  • SM English Sporting  5.8. HyMa

Lisään tänne kisoja sitä mukaa kun niitä SAL:lta haetaan ja jaosto ehtii ne käsittelemään.

SAL kilpailukalenteri päivittyy näillä ja tulevilla kisoilla tulevaisuudessa osoitteessa https://www.ampumaurheiluliitto.fi/haulikko/kalenteri/Tumppi

Fitasc Sporting! Kuningas lajin hiipuminen Suomessa

Ensin halutaan, että kaikki menee kuten kattojärjestöt kirjoittaa ja sitten ei haluta.

Suomessa on ollut tyytymättömyyttä kansallisista säännöistä sporting lajeissa kauttaaikain. Kun itse aloitin liitossa haluttiin käyttää vain ja ainoastaan kattojärjestöjen kirjoittamia sääntöjä. Olin silloin ja nyt samaa mieltä, olen voimassa olevien sääntöjen puolestapuhuja. En usko, että omien sääntöjen kirjoittamisella saadaan ihmeitä aikaiseksi. Nykyaikana kun kattojärjestöt julkaisevat sääntöjä keskimäärin kerran vuoteen, pitäisi liitolla olla useampikin henkilö päivittämässä ampumaurheilun sääntöjä ja seurata miten asiat maailmalla tehdään. Tämä kaikki pitäisi saada tietysti ilmaiseksi. Tällä hetkellä sal kustantaa suurimman osan ja varsinkin sporting-lajien osittain vapaaehtoistyönä käännettyjä sääntöjä on saatavilla sal:n sivuilta ja kaupasta.

Meillähän on säännöissä Englantilainen Sporting (ESP) kansallisilla lisäyksillä. Se on jo hieman sekava, koska cpsa:n sivuilta ei löydy vastaavia English Sporting sääntöjä. Seuraavina kohtina on säännöt Fitasc Sportingista (SP) sekä Compak Sportingista (CSP), näistä löytyy vastaavat säännöt Fitasc:n sivuilta ja täysin samanlaisina. Kotimaiset vastaavat on kirjoitettu pienillä kansallisilla huomautuksilla ja kevennyksillä. Tänä päivänä haluttaisiin enemmänkin kevennyksiä ja poikkeuksia sääntöihin, jotta kilpailuja olisi helpompi järjestää.

RAKENTAMISEN VAIKEUS

English Sporting rata on helpoin rakentaa. Melkein jokaiselle ampumaradalle Suomessa kilparadan rakentaminen olisi mahdollista, se vaatii enemmänkin tekijöitä, vastuunottajia ja visionäärejä kuin radan ominaisuuksia tai suuria investointeja.

Compak Sporting radat ovat yleistyneet Suomessa huimaa vauhtia. Se on todella ilahduttava asia. Laji on helppo omaksua eikä vaadi perusasetuksilla tehtynä jättimäisiä investointeja. Isompia kilpailuja on jo hieman ESP:ä vaikeampi järjestää kun alettaisiin tarvitsemaan useampi Compak rata. Usealla seuralla on yksi Compak rata ja sillä ei vielä useamman kiekon kisaa järjestetä.

Fitasc Sporting ratoja on Suomessa hyvin vähän. Oikeastaan ei yhtään kansainvälistä tai edes lähelle sitä pääsevää rataa. Rakenteilla on seuraavien vuosien aikana useampikin, toivottavasti niistä saadaan kansainväliset mitat täyttäviä ampumaurheilukeskuksia ja paljon innokkaita järjestäjia kisoja tekemään.

KILPAILUT SPORTING LAJEISSA

Vuosina 2016 ja 2017 Suomessa järjestettiin tietojeni mukaan isompia sportingkilpailuja, cupit mukaan lukien, n.10 kpl/vuosi. Näistä Kuningas Sportingia 1/vuosi, Suomen Mestaruuskisa. Itse pitäisin Fitasc:n SM kisana omanaan kivisine sääntöineen. Fitasc on toki raskas järjestää mutta edelleen olen sitä mieltä ettei sääntöistä kannata alkaa tinkimään. Edes yksi kisa vuodessa lähellä Fitas:a auttaa kilpailijoita jotka aikovat jossain vaiheessa osallistua kansainvälisiin (EM/MM) kisoihin.

Sportingin säilyttämiseksi voisimme alkaa järjestämään enemmän kansallisia sporting kisoja, jonka säännöt on nykyään sääntökirjassa upotettu ESP:n sääntöjen sisään. Fitasc:a kevyemmällä ja muunneltavalla sääntörakenteella rakennettavia kisoja pystyy järjestämään useampikin järjestäjä.

Tuskaa helpottamaan ehdotan päiväkisoja. Esim. 60 kiekkoa. Yhden 30 kiekon leiskan rakentaminen onnistuu useammaltakin seuralta, sen ampuminen 2 kertaa kun max osallistuja määrä on 50 onnistuu aikataulullisestikin helposti. Tästä yhteistyötä samalla suunnalla oleville seuroille ja vot kaksi kisaa 120 kiekkoa vknlopussa ja jää aikaa chillailuun, aseiden virittelyyn, seurusteluun ym. ja sellaiset ampujat jotka ei kaverin synttäreiden vuoksi pysty sunnuntain kisaan osallistumaan voi käydä sen lauantain kisan ampumassa ja saada näin kokemusta kilpailemisesta.

Tälläisellä ajattelulla voitaisiin Suomeen saada aikaiseksi nykyistä ESP cupia vastaava Fitasc cup jossa menestyjät voisivat saada esimerkiksi ranking pisteitä.

Tämä vaan minun omana mielipiteenäni ja keskustelun avauksena.

%d bloggers like this: