Sporting toimintaa ampumaurheiluliitossa 2019

Haulikkojaoston kokous oli grande finalen yhteydessä jonka kulun olen pyrkinyt laittamaan blogina aina kun olen ollut paikalla. 2019 tapahtumat löytyy täältä ja aikaisemmat uutisista.

Vuoden 2019 aikana on tapahtunut paljon. Sekä itselle, että sporting toiminnalle. Huotarin Johannan otettua valmennusvastuun sporting junioreiden maajoukkueesta ja valmennuksen järjestämisestä on toiminta ollut avointa ja selkeää. Samalla toimintaan on saatu selkeät päämäärät ja tavoitteet.

Alapuolelta pääset sporting valmennustoiminnan esitykseen jonka Johanna piti paikalle saapuneille lajiparlamentissa. Paikalla olleilla ei ollut kysyttävää mutta jos tuli askarruttavia asioita laita postia tulemaan. tumppi@sportingshooting.fi

Tulospalvelu on ollut minulla hallussa. Tulokset on julkaistu näillä sivuilla online mallilla, joten kaikkien on ollut mahdollista seurata kisaa reaaliajassa. Järjestelmä on nojautunut voimakkaasti Googlen sheets palveluun joka on ollut helppo jakaa kisajärjestäjille ja excel tyyppisen toiminnan ansiosta sitä on ollut helpohko käyttää. En tiedä onko tällä järjestelmällä enää käyttöä.

Tulevaisuuteen liitolla on joku oma suunnitelma. En ole ollut sitä kehittämässä enkä siitä tiedä sen enempää. Anne Lanteen esityksen mukaan uuteen järjestelmään tulee mm. ranking toiminnot. Tästä myöhemmin kun saadaan tietoa lisää.

%d bloggers like this: